Teksti: Mikko Niskasaari (28.2.2012)
Tuoreimman liivijengi-vyörytyksen aloitti STT: ” Poliisin rikollisina pitämät liivijengit ovat alkaneet kysellä yrittäjiltä Suomessa suojelurahoja” (18.2.). Juttu läpäisi koko päivittäismedian, jossa ilmeisesti yksikään toimittaja ei kysynyt, mihin väite perustuu. Missä ovat rikoksen uhrit, missä rikolliset? STT:n tietolähteenä oli KRP:n tiedustelun komisario, jolla oli laveat puheet, mutta ei esimerkkejä, eikä mitään muutakaan näyttöä.
Sattumoisin melkein vuosi aiemmin, 4.4.2011 haastattelin tätä samaa komisariota KRP:n päämajassa Vantaan Jokiniemessä, kokonaisen iltapäivän. Hän tarjoili, muun ohessa, sanasta sanaan saman tarinan suojelurahoista. Myös todistusaineisto oli tuolloin sama: ei mitään.
Myös STT:n seuraava liiviuutinen levisi mediassa kuin ruohikkopalo: ”Kimmo Elomaalla on yhteyksiä rikollisena pidettyyn Cannonball-moottoripyöräjengiin” (22.2.). Jokainen toimitus muisti mainita kyseessä olevan kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaan aviopuolison, mutta todisteita tai tietoa yhteyksien laadusta ei kukaan esittänyt. Elomaa itse arveli käyneensä joskus samalla punttisalilla kuin Turun Cannonballsin nokkamies.
Muutamat lehdet vallan riehaantuivat, oudoimpana pidän Iltalehden huolta: ”Lainsäätäjien taustoja ei tarkisteta”. Onpa tosiaan kumma, että kansanedustajaksi pääsee ilman poliisin lupaa.
Totta kai poliisiylijohtaja Mikko Paatero oli pelissä mukana: ”Kimmo Elomaan tapaus on poliisin tiedossa, mutta hän ei ota kantaa siihen, pitävätkö väitteet jengijäsenyydestä paikkansa” (IL).
Väitän tämänkin tarinan olleen peräisin poliisilta, minkä myös Paateron lausunto osoittaa. Poliisi rakentelee näitä ”yhteyksiä”, ja huhujen levittäminen niistä on keskeinen osa poliisin ”järjestäytynyt rikollisuus” -propagandaa. Tällaisten vinkkien antaminen on myös aivan keskeinen osa poliisin suhdetoimintaa toimittajiin päin. Minä tiedän. Olen ollut oikeustoimittajana yli 30 vuotta, ja olen saanut oman osani poliisin vinkeistä.
Totta kai muidenkin medioiden kuin STT:n piti päästä osingolle. Maanantaina 27.2 Ylen Aamu-TV mielisteli KRP:n järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnan pomoa, rikostarkastaja Ari Karvosta. Hän väitti Suomessa olevan 70-80 järjestäytynyttä rikollisryhmää, joista 2/3 moottoripyöräkerhoja. Karvonen selitti MC-jengien siirtyneen rakennusalalle, ravintola-alalle ja siivousalalle.
Siivousalalle? Näen jo iltapäivälehtien lööpit: ”Siivoojat vaarassa! Liivijengi töissä!”
Helmikuun 28. päivä oli sitten Sanoma-konsernin vuoro. Nelosen uutisille oli toimitettu tiedoksi, että kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen kapakkakierros oli päättynyt MC Bandidosin kerholle, jossa hänelle oli tarjottu maksullista seksiä. Tosin: ”En tiedä, miten tosissaan se ihminen oli siinä, mutta minä annoin sille satasen ja sanoin, että minä en tarvitse seksiä. Tuossa on sulle satanen, jos oot rahankipeä” kertoi Hakkarainen Nelosen uutisten toimittajalle, joka ripitti kansanedustajaa eduskunnassa.
Veikkaan, että seuraavaksi poliisin toimittajat väittävät meille liivijengien vallanneen ovimiesbisneksen ja tunkeutuneen myös kaavoitukseen. Mistäkö tiedän? Siitä, että KRP yritti rakentaa näistä kohujuttuja jo viime vuonna. Sen tiedotteet ovat minulle tallessa.
Kaikille valtamedian liivijengijutuille on ominaista, etteivät toimittajat koskaan kysy poliisilta ilmeisintä: kuinka monta näistä poliisin rikolliseksi väittämistä MC-kerhoista tuomioistuin on rikolliseksi tuominnut. Sitä ei kysytä, koska niitä ei ole. Minulle KRP:n tiedustelukomisario osasi viime vuonna nimetä tasan yhden, turkulaisen Cannonballsin, joka vv. 2009 ja 2010 Turun käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioilla todettiin toimineen rikollisryhmänä. Siinä kaikki, mitä minä tiedän, ja mitä poliisi on kyennyt esittämään.
Poliisien ja syyttäjien väitteet järjestäytyneistä rikollisryhmistä menestyvät tuomioistuimissa hyvin huonosti. Esimerkiksi viime joulukuussa Helsingin hovioikeudessa suurelta osin romahti rakennusalan tähän asti suurin kuittikauppajuttu, ns. Anton-juttu, jonka piti olla lopullinen todiste, kuinka järjestäytynyt rikollisuus on vallannut rakennusalan. MC-kerhon osuus, joka oli harvinaisen typerästi päälle liimattu vyyhteen, sortui jo käräjäoikeudessa, eivätkä syyttäjät edes kehdanneet valittaa siltä osin hoviin.
Poliisin ”järjestäytynyt rikollisryhmä” -juttuihin eivät usko juuri muut kuin poliisit ja sinisilmäiset toimittajat. Poliisin toimittajilta jää huomaamatta hyvin tärkeä seikka: poliisi kaapannut itselleen tuomiovaltaa. Se määrittää, mitkä ovat rikollisryhmiä. Tätä valtaa ei lainsäätäjä ole sille antanut.
Poliisin sepittämät tarinat jengiyhteyksistä eivät ole viatonta nälvintää julkkiksille, vaan niillä oikeasti vahingoitetaan kansalaisia. Esimerkki. 28.8.2010 oli Bandidos MC:llä juhlat kerhotiloillaan Helsingin Sörnäisissä. Poliisi tapaa järjestää tällaisten juhlien ympärille oman spektaakkelinsa, joten Sörkän katusuluilla pysäyteltiin autoja ja tutkittiin papereita. Yhdestä autosta raastettiin yöksi putkaan kaksi miestä, ilman perustetta. Poliisi mokasi, ja kun poliisi mokaa, on uhri vaikeuksissa. Poliisin toimille kehitetään peruste jälkeenpäin.
Poliisi peruutti toiselta miehistä aseluvat. Poliisi väitti keski-ikäisen, nuhteettoman Helsingin kaupungin virkamiehen olleen menossa Bandidosin juhliin tappelemaan. Ei ollut, mies oli matkalla aivan muualle, ja hän valitti hallinto-oikeuteen. Koska tappeluaikeet oli vetäisty hatusta, Helsingin poliisilaitos tekaisi hallinto-oikeutta varten uuden tarinan: ”[Miehellä] on Keskusrikospoliisin tietojen mukaan yhteyksiä” MC Bandidos-jengiin.
Tammikuussa 2012 Helsingin hallinto-oikeus kumosi poliisin päätöksen perusteettomana, ja määräsi sen palauttamaan aseet. Kiusanteko tekaistuilla ”yhteyksillä” kesti puolitoista vuotta. Vuosi, pari lisää, jos poliisi valittaa KHO:een.
Näitä tapauksia ei valtamedia uutisoi. Levittäessään, mitään tarkistamatta ja todisteita vaatimatta, poliisin perättömiä tarinoita media luo ja ylläpitää yhteiskunnallisen tilanteen, jossa mielivalta voi hyvin. Vallan vahtikoirat toimisivat tasan päinvastoin.
(Kirjoittaja on vapaa oikeustoimittaja.)